Tarinapolut
Tarinapolut
Tarinapolut ovat osiin jaettuja kuunnelmatarinoita, jotka on sijoitettu valitulle reitille ulos luontoon. Tarinat ovat kuunneltavissa QR-koodilinkkien kautta. Koodit skannaamalla polulla kulkija kuulee kertomuksen pala palalta. Tarinapolut lisäävät ulkona liikkumista ja tarjoavat ilmaisia ja ympäristöystävällisiä elämyksiä. Vuoden 2025 loppuun mennessä olen saanut valmiiksi kaksi koko perheelle suunnattua tarinapolkua: toisen Ruokolahden Haukkavuorelle, toisen Imatran Kruununpuistoon. Molemmat on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston tuella. Keväällä 2026 valmistuu vielä kolmas tarinapolku Lappeenrannan puolelle.
Haukkavuoren tarinapolku
Haukkavuoren tarinapolku sai alkunsa keväällä 2022, kun valmistin päiväkoti- ja alakouluikäisille suunnatun länsimaista taidemusiikkia sisältävän satukonsertin. Sijoitin kertomuksen Etelä-Karjalan korkeimmalle kohdalle, Rautjärven ja Ruokolahden rajalla sijaitsevalle Haukkavuorelle (huippu 172 metriä merenpinnan yläpuolella). Kertomuksessa Haukkavuoren uumenissa asustava ilkeä vuorenpeikkokuningas Gnarjak varastaa auringon ja vangitsee sen vuoren uumeniin. Epätoivoiselle pelastusretkelle lähtevät pikkuruiset sankarit: pieni harmaa hiiri ja pieni punatulkku. Saatuani myöhemmin idean paikan päälle sijoitetusta tarinapolusta, muokkasin alkuperäistä satua hieman tiiviimmäksi ja enemmän kuunnelman kaltaiseksi. Haukkavuoren tarinapolku valmistui syksyllä 2024 ja se pystytettiin alkukesästä 2025. Tarinan ensimmäinen osa on kuunneltavissa Haukkavuoren parkkipaikalla (koodilaatat laavun seinässä) ja lisäksi Simpeleen ja Ruokolahden kuntakeskuksissa. Muut osat löytyvät polun varrelta matkalla kohti Haukkavuoren huippua (matka on n. 800 metrin pituinen, reitti ei ole esteetön). Linkit tarinan eri osiin löytyvät myös tältä sivulta alempaa. Musiikkisatu on kuultavissa suomen lisäksi englannin kielellä (erilliset QR-koodit paikan päällä).
Käsikirjoitus, lukija, pianisti ja käännös: Hanna Saarela
Äänitys ja editointi: Valtteri Backman, Kuma Project Studios 2024
Projektin rahoitus: Suomen Kulttuurirahasto, Etelä-Karjalan rahasto
Tarinassa käytetty musiikki:
- W.A. Mozart (1756-1791): Turkkilainen marssi (3. osa pianosonaatista nro 11, KV 331)
- Edvard Grieg (1843–1907): Aamutunnelma & Vuorenpeikkojen luolassa, (sarjasta Peer Gynt, Op. 23)
- Heino Kaski (1885–1957): Yö meren rannalla op. 34 nro 1 (kappaleen käyttöön on saatu lupa Heino Kasken perikunnalta)
- Frédérik Chopin (1810–1849): Nocturne nro 20, Op. posth.
- Modest Musorgski (1839–1881): Gnomus (sarjasta Näyttelykuvia)
Haukkavuoren tarinapolku (linkit osiin suomeksi ja englanniksi):
Osa 8/lopputekstit (FIN); Part 8/credits (ENG)
Kruununpuiston tarinapolku
Imatran kosken partahille perustettiin Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue 1800-luvun puolivälissä. Alue on nimeltään Kruununpuisto. Halusin kirjoittaa tähän ympäristöön tarinan, jossa kerrottaisiin alueen luonnosta, kulttuurihistoriasta ja nykypäivästä. Päähenkilöksi valikoitui Imatran Hiisi – ystävällinen hahmo ja Imatran kaupungin maskotti. Tämän tarinapolun musiikin keksin kokonaan itse. Lisäsin tähän polkuun myös interaktiivista toimintaa lapsille ja lapsenmielisille: polulle osallistuvien pitää löytää alueelle piilotettuja 3D-tulosteita. Kruununpuiston tarinapolku valmistui loppukesästä 2025 ja se avautui yleisölle Imatra-päivänä elokuun lopulla. Sekin on tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Tarinan käsikirjoitus, musiikki ja kertomuksen lukija/pianisti: Hanna Saarela
Äänitys, editointi ja QR-koodilaatat: Kuma Project Studios/Valtteri Backman 2025
3D-tulosteet: Robocamp ry/Niklas Mäkelä
Projektin rahoitus: Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto
Videon piirrokset: Mansikkalan koulun 3B-luokka lv. 2024–2025, opettaja Päivi Lappalainen
Tarinapolun muut yhteistyökumppanit: Imatran kaupunki, Imatran KIPA ja Imitsi ry
Kruununpuiston tarinapolku:
johdanto-osa (FIN); introduction part (ENG)
